Vanhemmuuden suorituspaineita

Kun tämä Ruuhkavuosimuija sai ensimmäisen kerran tyttärensä syliin, ei hän hoksannut, kuinka monella eri tavalla lapsensa voi pilata. Vaarat vaanivat kaikkialla.

Jo ennen lapsen syntymää muijalta tivattiin mielipidettä tuttiasiaan. Niinku mihin tuttiasiaan? Onko siitä oltava joku mielipide?

Vaunukaupoilla kerrottiin testivoittajavaunuista ja esiteltiin yli tonnin hintalappua. Kuka niin kalliita ostaa?!

Ja sitten muija kutistui vähän pienemmäksi, kun naapuri pyyhälsi ohi hohtavanvalkoisilla Emmaljungilla, ja itsellä oli vain Emmat. Ljungan puuttumisella tuntui olevan kovin suuri merkitys.

Pienet lapset ja tuskanhiki

Ja se tuttiasia. Kun muija sai esikoisensa vihdoin ottamaan viisikuisena tutin suuhunsa, naapurin nainen kysyi: ”Ai vieläkö teillä käytetään tuttia?” Sävy oli sellainen, että hänellä selvästi oli jo kanta tuttiasiaan.

Lisäksi on oltava kanta sormiruokailuun, unikouluun, perhepetiin, luomusoseisiin, täysimetykseen, vierihoitoon, kertakäyttövaippoihin, kapalointiin, pottailun aloittamiseen, rintareppuun ja miljoonaan muuhunkin asiaan.

Jos ei ole mielipiteitä, ja ajatuksena on vain selvitä hengissä koko perhe läpi pikkulapsiajan, on selvästi vähän huonompi äiti.

Ei muija jaksanut pohtia, kuinka monen minuutin keittämisen jälkeen luomuporkkanan vitamiinit liukenevat keitinveteen. Kunhan ne nyt vain pehmenivät, ettei tyttö niihin tukehdu.

Isommat lapset ja epätoivon aallokko

Eikä paineet helpota, kun lapsi kasvaa. Lapsen täytyy oppia uimaan, luistelemaan, hiihtämään, pyöräilemään, juoksemaan, hyppäämään, kiipeämään. Muijalla ei koskaan ollut peräpyörää, se saattoi olla virhe. Muijalla oli vain ojiin pölähtelevä neljävuotias, joka vannoi, että polkupyörä on saatanasta.

Sitten kun niitä lapsia oli kaksi. Toinen veti kiemuroille potkupyörällä ja toinen unohti alamäessä, miten jarrutetaan.

Sitten raikasi taas naapurusto, kun muija kiljui ohjeita isommalle ja se isompi kiljui ihan vain kauhusta. Tämän jälkeen oli muijakin valmis uskomaan, että pyörät todellakin ovat saatanasta.

Ja ne muksut vielä kasvavatkin jatkuvasti. On oikein herkullista huomata maanantaiaamuna kello 7.45, että ne viime vuoden luistimet eivät todellakaan mahdu enää jalkaan, ja vartin päästä tytön täytyisi olla marssimassa luokan kanssa luistelukentälle.

Erittäin pysyvä mielikuva muijan silmiin on piirtynyt myös hikipäisestä tokaluokkalaisesta, joka selittää naama punaisena äidilleen, että ne sukset EIVÄT LUISTANEET! Siitä muija oppi, että liian lyhyet sukset eivät luista eteenpäin koska ne on tarkoitettu kevyemmälle lapselle.

Sitten pitää oppia lukemaan, laskemaan, kuorimaan peruna ja omena sekä sitomaan kengännauhat. Sosiaalisia taitoja kehitettävä kaverisuhteita vaalimalla ja hyvät käytöstavat opittava mieluiten ennen kauppareissuja tai ravintolaretkiä.  Liikuntaa harrastettava kaksi tuntia päivässä. Läksyt tehtävä. Luettava kirjoja. Ulkoiltava. Harrastettava. Mentävä metsään. Leikittävä. Vietettävä perheaikaa.

Ja sitten kun muija on rahdannut jälkikasvunsa metsäpurolle päiväksi leikkimään, kotona iskee mieleen, että niitä lautapelejä ei ole pelattu ainakaan kuukauteen. Eikä niitä kertotaulujakaan harjoiteltu siellä metsässä, vaikka vakaa aikomus oli.

Ehkä me kuitenkin selvitään

Mutta joskus muija onnistuu. Muistaa uimapuvun ja pyyhkeen ysiveelle, lenkkarit eskarille, kolikot koulun halloween-kioskille, harrastuksen varainkeruupaperit töihin näytille, reput, vaihtovaatteet, läksyt, vastauksen kaverisynttäripyyntöön ja jopa lahjan kaverille ennen viime hetkeä. Iltasadun ja rauhallisen halitteluhetken.

Silloin muija aina ajattelee, että josko niistä ihan kelpoja tulee. Vaikka söivät tuttia viisikuisena, mussuttivat vitamiinitonta porkkanamössöä ja pölähtelivät pyörillä ojiin.

*Mitä mieltä sinä olet kirjoituksesta?
Skrollaa alas ja pääset kommentointiboksiin kertomaan mielipiteesi*

Ruuhkavuosimuija on 6- ja 9-vuotiaiden tyttölasten äiti. Hän työskentelee erityisopettajana peruskoulussa ja kohtaa Suomen tulevaisuuden silmästä silmään päivittäin. Vapaa-ajallaan muija harrastaa kuskaamista, siivoamista, kiirehtimistä, lohduttamista, komentamista, auttamista ja muita perheenäidille tyypillisiä asioita. Ai niin, ja on muijalla mieskin. Toisinaan he tapaavatkin toisensa talossa, jonka yhdessä päättivät ostaa. Yhteistä laatuaikaa pariskunta viettää rempaten ja pihatöitä tehden.

7 thoughts on “Vanhemmuuden suorituspaineita

  1. Itselläni näistä suurin osa on vasta edessä, kun tyttö on vasta 2 kk ja osia, mutta silti pystyn samaistumaan tunteeseen. Sen lisäksi, kun vielä päälle heittää nämä ”ethän vaan asiat”. Ethän vaan ole käynyt kaupassa vaivan kanssa, ethän vaan ole aloittanut jo liikkumaan, ethän vaan ole lopettanut imetystä, ethän vaan sitä ja ethän vaan tätä. Sitten kun olet jonku näistä tehnyt tai ehkä jopa kaikki olet huono äiti ja lapsesi on pilalla. Niinhän se menee.

    1. Kiitos kommentista Heli, joskus tosiaan tuntuu että teki äitinä miten vain, niin aina menee väärinpäin. Kannattaa luottaa omaan vanhemmuuteen ja uskoa siihen, että itse tekee omassa tilanteessa parhaat mahdolliset ratkaisut!

  2. Ja auta armias, kun on totaaliyksinhuoltaja joka on ollut raskaudesta saakka yksin. Opiskelee, on työtön ja vielä bipolaarinen ja on päättänyt joissain asioissa valtavirtaa vastaan mm. neuvola-asioissa, niin johan on piru irti arvostelijoilla. 😀 Eipä tuota mitään, on oppinut jo nauramaan utelijoille ja arvostelijoille. 🙂 Tyttö on 6v eskarilainen ja aivan ihana <3

  3. Samaistun. Poika puoli vuotias, alusta asti kyselee imeekö hyvin, tuleeko maitoa. No ei tule ei. Ja kun ei ole kalliita vaunuja, vaan ne mitkä meni budjettiin. Ja ryömiikö, konttaako, käveleekö, nukkuuko. Hankkisivat omat lapset mistä murheita ja antaisivat meidän olla rauhassa. Ei jumalauta ryömi eikä tee mitää, ku on asiat niin hyvin! Ja porkkanatkin ovat halvinta, mitä kaupasta saa. Ihanaa, etten ole ainut joka tuntee näin. ❤️

  4. No, jos yhtään porukkaa lohdutan niin olen viiden tyttären äiti. Vanhin kohta 16. Samaa paskaa sitä on kuultu aina. Kahden ekan kohdalla yritin täydellisyyttä. Kolmannen kanssa unohdin kaikki muiden neuvot ja tein niinkuin parhaaksi näin. Silloinkin muutama yritti jotain valittaa mutta en ottanut kantaa. Neljännen ja viidennen kanssa kukaan ei edes uskaltanut neuvoa. Kyselivät joo kaikenlaista mutta vastattuani asia jäi siihen. Aivan turhaa verrata lapsia, vanhempia ja perheitä keskenään kun kaikki ovat erilaisia! Pitäkää siis oma äitiytenne arvossa ja unohtakaa nuo kommentit!

    1. Amen! Ja jokainen äiti tuntee oman lapsensa tilanteen parhaiten, mikä toimii juuri hänen kanssaan. Kaikki neuvot kun eivät todellakaan päde kaikkiin lapsiin ihan yksi yhteen, he kun ovat kaikki erilaisia 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *