Joulun ihmeitä – miten ottaa joulu vastaan rennommin

Joulu tuntuu aina yllättävän. Yhtäkkiä se on siinä, ihan kulman takana, ja kaikki valmistelut ovat puolitiessään tai kokonaan aloittamatta. Töissä on kiire, kotona on kiire, ja tämän kaiken keskellä pitäisi löytää jostain se kuuluisa joulumieli, hyvä lämmin ja hellä. Lähimmäksi joulutunnelmaa olen toistaiseksi päässyt täpötäydessä marketissa joululaulujen pauhatessa kaiuttimista.

Viisivuotias tyttäreni ottaa joulun vastaan hyvin erilailla, sen suurempia murehtimatta. Joulukalenteri muistuttaa päivittäin, montako yötä on jouluun, ja lahjatoiveet on kerrottu eteenpäin jo hyvissä ajoin. Tyttäreni huolettomuus asian suhteen on niin huippuunsa hiottua, että viime vuonna hän viitsi kirjoittaa joulupukille vasta viikkoa ennen joulua.

Tänä vuonna kirje saatiin pienellä painostuksella valmiiksi jo hieman aiemmin, ja jätettiin asiaan kuuluvien pipareiden kanssa terassille tonttuja odottamaan. Ja ihmetys on ollut joka vuosi yhtä suuri, kun kirje aamulla on hävinnyt ja pipareista on vain muruset jäljellä.

Koska tyttäreni pelkää kuollakseen joulupukkia, kirjeeseen laitetaan joka vuosi jälkikirjoitus, jossa pyydetään, että samaiset tontut myös jättäisivät lahjat oven taakse. Ja joskus jouluaattona on käynyt niin, että ovikellon soidessa ja lahjojen löytyessä ulko-ovelta tontun kulkusten kilinä on vielä kuulunut jostain kauempaa…

Tänä vuonna perhettämme sitkeästi ja pitkään vaivannut flunssakierre teki kertaheitolla selvää monista jouluisista suunnitelmistamme.

Odotettu matka Tallinnan joulutorille jouduttiin perumaan, samoin kuin useampi jouluinen lastentapahtuma. Naapuruston lasten pikkujoulut peruuntuivat kertaalleen juhlavieraiden ollessa toipilaina. Tanssikoulun joulunäytöksen esitystä päästiin treenaamaan vain pari kertaa.

On vaikeaa löytää joulumieltä, kun arki ja ajatukset pyörivät kuumemittarin ja kipulääkkeiden ympärillä.

Olemme kuitenkin yrittäneet. On tehty piparkakkutaloa, jota kuvaa ehkä parhaiten tyttäreni tuskastuminen ja minun hampaiden kiristely, kun omat arkkitehdin taidot tuli arvioitua hieman yläkanttiin.

On yritetty tehdä kävyistä joulukoristeita, vaikka kultamaali oli kultaista vain spray-purkin kyljessä. On kirjoitettu kasoittain viime hetken joulukortteja ja askarreltu lähimmille itsetehdyt kortit näppärästi tarroista.

On tuskailtu päiväkodin tätien joululahjahankintojen ja sen yhden harjoittelijan nimen selvittämisen kanssa.

Ja sitten on joskus ihan onnistuttukin. Kuten siinä tanssikoulun joulunäytöksessä, jossa tyttäreni, kahden harjoituskerran tuomalla varmuudella, marssi lavalle ja veti koko esityksen läpi ilman jännityksen hiventäkään. Ja kuinka yleisö taputtikaan, kun hän nousi pyramidin päälle.

Päiväkodin joulupuurolla saimme tunnelman lisäksi ihmetellä lasten tekosia syksyn ajalta hienon powerpoint-esityksen kautta. Aavistus tulevasta joulusta valtasi mielen viimeistään siinä vaiheessa, kun lapset lauloivat ”Joulupuu on rakennettu”.

Naapuruston lasten pikkujoulut saatiin lopulta pidettyä pipareiden koristeluineen ja lahjojen vaihtoineen. On myös kuunneltu joululauluja ja annettu lahjoja hyväntekeväisyyteen.

Merkkipaalusta toiseen – myös joulun alla

Sitten tapahtui se ihmeistä suurin. Viisivuotiaan tyttäreni alahampaat alkoivat heilua.

Tämä tapahtuma ylitti hetkessä kaikki uutiskynnykset ja joulun odotuksen tuoman jännityksen, eikä ollut joulukorttia, johon asiaa ei olisi kirjattu tiedoksi.

Uutinen muistettiin mainita myös niin päiväkodissa kuin tanssitunnillakin. Maitohampaiden heiluminen merkitsi tyttärelleni vain yhtä asiaa – hänestä oli tulossa iso tyttö.

Ja sitten, vain pari viikkoa heilumisen alkamisesta, hampaat irtosivat. Ensin toinen ja sitten toinen, noin vain, kesken kiireisen jouluvalmistelun.

Viime päivinä kotonamme onkin käynyt melkoinen kuhina, kun sekä tontut että hammaskeijut ovat hoitaneet askareitaan.

Tänään meillä oli siivouspäivä. Ehdotin tyttärelleni, että urakan jälkeen voisimme lähteä joulutorille kuusta ihailemaan ja joulun tunnelmaa aistimaan, ehkäpä samalla muutaman lahjankin hankkimaan.

Pitkään pohdittuaan tyttäreni kuitenkin kieltäytyi ehdotuksesta. Hän ei jaksa, hän haluaa mennä ulkoiluttamaan vauvaa. Ja perusteellisen ja uuvuttavan joulusiivouksen jälkeen me puimme vauvanukelle lämpimästi päälle, haimme lampaantaljan pulkkaan ja lähdimme katsomaan, olisiko pulkkamäessä jo tarpeeksi lunta. Tyttäreni tosiaan osaa ottaa joulun vastaan rennommin!

* Oikein ihanaa ja rentouttavaa joulun aikaa kaikille lukijoillemme! *

 

 

 

Kirjoittaja on yhden päiväkoti-ikäisen tytön äiti. #uudettaidot #tytöt #tytönäiti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *