Viisivuotiaan onnistumisia ja oivalluksia elämästä

Viisivuotiaani kesä oli tänä vuonna täynnä uusien taitojen harjoittelua ja omaksumista. Alkukesästä hän oppi pomputtamaan koripalloa, sekä oivalsi, kuinka keinussa otetaan itse vauhtia.

Kesäkuussa löytyi puolestaan vihdoin se kateissa ollut ärrä-mäki, ihan tuolta hampaiden takaa, ja r-kirjain alkoi pärähdellä tutuissa sanoissa. Plinsessa-leikeissä kutreille aseteltiinkin nyt kultaista kruunua.

Uimavesien lämmettyä tyttärestä kuoriutui kesällä varsinainen vesipeto, jota ei olisi saanut järvestä pois millään. Kaverien esimerkillä oli suuri vaikutus siihen, että uimarenkaasta uskallettiin luopua ja kokeilla uimista pelkillä kellukkeilla. Aluksi hosuen, pärskien ja hengästyen, mutta vähitellen yhä hallitummin ja pidempiä matkoja ponnistellen.

Äiti iloitsee tyttären onnistuessa

Tyttäreni iloa omasta edistymisestään ja osaamisestaan oli hienoa seurata. Kasvoilla vaihtelivat hämmästys, riemu ja ylpeys onnistuneen suorituksen jälkeen. Niinä hetkinä hän oli viisivuotiaan vankkumattomalla varmuudella kaikista kavereistaan taitavin, osaavin ja isoin tyttö.

Vanhemmat sortuvat helposti vertailemaan lapsiaan keskiarvoihin, suosituksiin tai tuttavien lapsiin. Vertailu alkaa jo vauva-aikana, kun pikkukääröjä asetellaan pituus- ja painokäyrilleen tai kun muiden äitien kanssa vertaistuen hengessä jaetaan kokemuksia ensimmäisistä askelista ja sanoista.

Jokainen vanhempi tiedostaa, että kukin lapsi kehittyy omalla tahdillaan ja omanlaisekseen, ainutlaatuiseksi yksilökseen, mutta silti vertailua on vaikea välttää.

Tämän takia olen tyytyväinen, kun tyttäreni uskoo vahvasti olevansa kaikkein taitavin uimari, vaikka naapurin lapset osaavatkin jo sukeltaa.

Tai kun kukaan muu ei osaa tanssia yhtä hyvin kuin hän.

Tätä luottamusta itseen ja omiin taitoihin haluan vahvistaa. Ja siitäkin huolimatta jo viisivuotias huomaa herkästi, jos kaveri menee jossakin taidossa ohitse tai hänen oletetaan jo osaavan jotain, mitä ei kuitenkaan vielä hallitse.

Vaikka tytärtäni ei toistaiseksi ole juurikaan kiinnostanut harjoitella pyöräilyä ilman apupyöriä, hän on hyvin tietoinen siitä, että jotkut muut samanikäiset osaavat. Eikä tästä syystä ollut halunnut vastata mitään, kun osaamisesta oli päiväkodissa kysytty.

Erilaisuus on rikkautta

Yhtenä päivänä katsoimme jälleen tyttäreni lempiohjelmaa My Little Ponya ja juttelimme ponien erilaisista luonteenpiirteistä.

Totesimme yhdessä, että yksi poneista on varsinainen rämäpää. Tyttäreni ihmetteli, kuinka tyttö voi olla rämäpää. Kerroin, että tytöt voivat olla ihan minkälaisia vaan, vaikka rämäpäitäkin. Tyttäreni mietti hetken ja totesi sitten: ”Ei tarvitse olla samanlainen kuin kaveri, tai niin kuin joku muu, vaan voi olla ihan oma itsensä”.

Olin liikutuksesta ja ylpeydestä sanaton, ja sillä(kin) hetkellä tyttäreni oli koko maailman fiksuin ja älykkäin pieni tyttö.

Hän oli oivaltanut jotain, mikä toivottavasti kantaa häntä tulevaisuudessa, kun elämään astuvat kouluarvosanat, merkkivaatteet, kännykät ja harrastukset sekä muut asiat, jotka aina tulevat olemaan jollain muulla paremmin, isommin ja taitavammin.

Ei tarvitse olla niin kuin muut, vaan voi olla ihan oma itsensä.

*Mitä mieltä sinä olet?
Skrollaa alas ja pääset kommentointiboksiin kertomaan mielipiteesi*

Kirjoittaja on yhden päiväkoti-ikäisen tytön äiti. #uudettaidot #tytöt #tytönäiti

1 thought on “Viisivuotiaan onnistumisia ja oivalluksia elämästä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *