Tyttöjen ja poikien juttuja

On taas se aika vuodesta, kun postilaatikoihin kolahtelee toinen toistaan houkuttelevampia lelukuvastoja ja -mainoksia. Pienet silmät tutkivat tarkkaan, millaisia toiveita voisi joulupukille tänä vuonna esittää ja ainakin oman tyttäreni käsittelyn jälkeen kuvastoista olisi helpompi nimetä ne tavarat, joita hän ei ole valinnut.

Tyttäreni puolustukseksi on kuitenkin sanottava, että yleensä se lopullinen lista, tavarat-jotka-hän-oikeasti-tarvitsee, on hyvin maltillinen. Tänä vuonna pukilta olisi ehdottomasti saatava nuken kerrossänky sekä Barbien ambulanssi. Ainahan loput lahjat voi pyytää sitten syntymäpäivälahjaksi…

Millaisilla leluilla tytöt leikkivät?

Olen mielenkiinnolla katsellut lelukuvastojen lapsille tarjoamia roolimalleja sekä sitä, millaisilla leluilla tyttöjen tai poikien oletetaan leikkivän.

Muutama vuosi sitten asian noustessa yleiseen keskusteluun muutama lelujätti ilmoitti jatkossa välttävänsä perinteisten sukupuoliroolien vahvistamista omissa mainoksissaan. Positiivista, ettei asia jäänyt vain puheen tasolle, vaan ainakin osassa kuvastoja perinteisiä rooleja uskalletaan rikkoa.

Pojat hoitavat nukkeja ja tekevät ruokaa, tytöillä on leikeissään ritarilinnoja ja lohikäärmeitä. Vaikka toisaalta, niin tervetullut kuin uudistus onkin, leluase tyttölapsen kädessä ei vain tunnu jotenkin oikealta.

Tyttärelläni on pienestä pitäen ollut leluina myös autoja, parkkitalo ja liikennematto. Johtuuko sitten siitä, etten ehkä itse osaa leikkiä ”oikeita” autoleikkejä törmäilyineen ja päristelyineen, autoleikkimme ovat nopeasti muuttuneet kotileikiksi autoperheineen, jotka asuvat parkkitalossa sekä käyvät töissä, koulussa ja puistossa.

Turha varmaan mainitakaan, että tyttäreni rankinglistalla lelukuvastoista karsiutuivat pois ne ”poikien lelut”.

Asettaako ympäristö lapsille valmiit roolit leikkeihin?

Ystävieni kanssa olemme pohtineet tätä leikki- ja lelumieltymysten taustaa. Miksi pojat vaikuttavat valitsevan helpommin perinteisiä poikien juttuja, kuten autoja, rakentelua ja pallon potkimista, kun taas tytöt tuntuvat luontaisesti hoitavan vauvoja, tekevän ruokaa tai leikkivän kotia lelulla kuin lelulla?

Onko kyse ympäristön asettamista rooleista, kasvatuksesta ja oppimisesta, vai voiko taustalla olla jotakin biologisempaa?

Ennen päivähoidon aloittamista tuolloin kaksi ja puolivuotias taaperoni viihtyi hyvin Puuha-Peten ja kumppaneiden seurassa. Ei kuitenkaan mennyt kauan, kun tyttäreni hoidosta tultuaan ilmoitti, että Puuha-Pete on poikien ohjelma, eikä ole sen koommin sarjasta innostunut.

Tyttäreni oli saanut viimeistään tässä vaiheessa ensikosketuksen tyttöjen ja poikien rooleihin, asioihin ja toimintatapoihin, jotka ovat toiselle sukupuolelle sopivampia ja sallitumpia kuin toiselle.

Itse uskon, että lopulta kyse on kasvatuksesta, sosiaalisesta oppimisesta ja ympäristön vaikutuksesta. Mihin lasta rohkaistaan ja tuetaan, millainen käytös tai leikki on toivottua ja mitä olisi syytä välttää.

Kyse ei välttämättä ole tiedostetusta toiminnasta, vaan hyvinkin pienet vihjeet, lelumainokset tai kaverin heittämä ”totuus” riittävät kertomaan lapselle, millainen tytön pitäisi olla.

Varhaiskasvatuksessa puhutaan nykyään sukupuolisensitiivisestä kasvatuksesta, mikä käsitteenä nostaa monien niskakarvat pystyyn.

Yksinkertaisimmillaan kyse on kuitenkin siitä, ettei yhtäkään lasta, sukupuolesta riippumatta, pakoteta ulkoapäin johonkin ennalta määrättyyn muottiin, vaan jokainen saa tehdä, olla ja tahtoa juuri niitä asioita, joista itse on kiinnostunut.

Annetaan lasten päättää itse

Tyttöjen ei tarvitse olla reippaita ja tunnollisia pikkuäitejä, jos he mieluummin kiipeilevät puissa ja leikkivät ritareita. Niin kuin tyttäreni, joka muutama viikko sitten ilmoitti alkavansa isona muskettisoturiksi.

Jos taas prinsessaleikit ja söpöily kiinnostavat enemmän, sekin on ihan ok. Kuten tyttäreni kohdalla, joka seuraavalla viikolla päätti kuitenkin olla sekä lastenhoitaja että prinsessa. Pääasia, että lapsi saa itse päättää.

Vaikka kuinka olen pyrkinyt kiinnittämään asiaan huomiota omassa toiminnassani ja puheessani, huomaan edelleen päästeleväni suustani tahattomia sammakoita.

Kuten yhtenä iltana, kun luimme liikenteestä kertovaa kirjaa ja opettelimme liikennemerkkejä. Suojatietä kuvaavan merkin kohdalla kysyin tyttäreltäni, mikä tämä merkki olikaan, jossa mies kävelee tien yli. Tyttäreni vaikutti hämmentyneeltä ja totesi: ”Ai onko se mies? Minä olen aina luullut, että se on vaan ihminen.

*Mitä mieltä sinä olet kirjoituksesta?
Skrollaa alas ja pääset kommentointiboksiin kertomaan mielipiteesi*

Kirjoittaja on yhden päiväkoti-ikäisen tytön äiti. #uudettaidot #tytöt #tytönäiti

1 thought on “Tyttöjen ja poikien juttuja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *