Tyttäreni maailma avartuu

Eräänä päivänä tyttö lähtee äitinsä kanssa ostoskeskukseen vaateostoksille. Isossa kaupassa on monenlaista mielenkiintoista nähtävää, mutta äiti katselee vain vaatteita ja hidastelee. Vaikka äiti moneen kertaan varoittelee, tyttö ei malta pysyä äidin lähettyvillä ja lopulta eksyy. Onneksi seikkailu päättyy hyvin, ja tytär ja äiti löytävät lopulta toisensa.

Tyttäreni on kulkenut mukanani ostoksilla pienestä pitäen. Aluksi se olikin helppoa, kun taaperon pystyi sitomaan rattaisiin ja kauppojen hälinä ja vilske riittivät pitämään tytön mielenkiinnon yllä. Sittemmin pelkkä mukana seuraaminen ei enää näytä riittävän ja välillä on kiva mennä itsekseen hieman etäämmälle katsomaan ihania tavaroita, iso tyttö kun jo ollaan.

Silloin tällöin nämä tutkimusretket meinaavat suuntautua kuitenkin liian kauas, liian monen hyllyn taakse, niin ettei äitiä enää näy. Pikku Kakkosessa ollut tarina kaupassa eksymisestä tarjosikin meille hyvän hetken keskustella siitä, miksi omille teilleen ei saa lähteä ja ennen kaikkea, mitä pitää tehdä, jos kuitenkin eksyy – minne pitää mennä ja kuka voi auttaa.

Kun lapsi vähitellen itsenäistyy

Olen tähän saakka kulkenut tyttäreni perässä kuin varjo. Ulkoleikeissä, kavereiden kanssa, puistoissa ja kaupoissa. Vaikka tyttäreni on leikkinyt ystäviensä kanssa turvallisessa ympäristössä taloyhtiömme pihassa, hän on ollut jatkuvasti valvovan, joskin huomaamattoman katseeni alla.

Kuluneen kesän aikana tyttäreni alkoi kuitenkin vähitellen ottaa ensimmäisiä itsenäisiä askeleitaan.

Aluksi tyttäreni uskaltautui leikkimään itsekseen naapurin pihaan sen jälkeen, kun hänet oli sinne ensin saateltu ja moneen kertaan muistutettu katsomaan, ettei autoja varmasti tule.

On kuljettu kadun reunaa vähän pidemmälle kaverin luokse leikkimään ja palattu sieltä kotiin.

Muutaman kerran me vanhemmat olemme päässeet jopa yhteiselle lenkille, sillä aikaa, kun tytär on hoitanut keppihevosiaan kavereiden luona. Onpa käynyt niinkin, että kesken ulkoleikkien on vain pikaisesti pitänyt käydä ystävän luona nukkea hakemassa, mutta leikit ovat vieneet mukanaan ja asiasta ilmoittaminen on unohtunut.

Näitä itsenäistymisharjoituksia tehdessä naapurustomme WhatsApp-ryhmässä viestit sinkoilevat. Kuka on nähnyt kateissa olevaa viisivuotiasta, joko naapurin tyttö on saapunut meille, voisiko joku käskeä lapset syömään ja jos nyt lähetän ystävän kotiin, niin koska hän on perillä.

Kiitos hyvien naapuruussuhteiden ja saman ikäisten lapsien, valvovia silmiä on kaikkialla eikä muidenkaan lasten tekemisiin pelätä puuttua. Tässä ympäristössä omaa reviiriä on turvallista laajentaa.

Toistaiseksi äidistä ja isästä eroon joutuminen on pahinta, mitä tyttäreni osaa kuvitella. Olen kuitenkin joutunut havahtumaan siihen tosiasiaan, että viisivuotiaasta lapsestani on kasvamassa iso ja hänen kokemuspiirinsä väistämättä laajenee ja avartuu myös tutun ja turvallisen kotikadun ulkopuolelle.

Silloin minä, isä tai kukaan muukaan tuttu aikuinen emme voi olla vahtimassa ja turvaamassa hänen kaikkia askeleitaan. Tyttärestäni eroon joutuminen olisi pahinta, mitä myös minä voin kuvitella.

Ohjeista lasta eksymisen varalta

Keskustellessamme eksymisestä otin tyttäreni kanssa puheeksi myös toisen tärkeän asian. Kaikkiin aikuisiin ei voi luottaa. Jotkut aikuiset voivat olla lapsille tahallaan ilkeitä ja tehdä kiusaa.

Tämän takia kaupasta ei saa lähteä kenenkään tuntemattoman mukaan, vaikka tämä lupaisi viedä äidin tai isän luo.

Kenenkään tuntemattoman henkilön auton kyytiin ei mennä. Ulkona leikkiessä ei lähdetä katsomaan kissanpentuja tai oteta vierailta karkkeja, vaikka ne kuinka houkuttelisivat.

Ja aina voi ja pitääkin kertoa asioista äidille tai isälle, vaikka mitä tapahtuisi.

*Mitä mieltä sinä olet?
Skrollaa alas ja pääset kommentointiboksiin kertomaan mielipiteesi*

Kirjoittaja on yhden päiväkoti-ikäisen tytön äiti. #uudettaidot #tytöt #tytönäiti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *