Kahden tytön äiti

Minulla on kaksi lasta, kaksi tytärtä. Ainoana lapsena saan valtavasti iloa sisarussuhteen seuraamisesta. Tuo ilo on jopa yllättänyt minut, vaikka toivoinkin jossain vaiheessa lapsena pikkusisarusta joululahjaksi. Kaikkea sitä.

Iloitsen siitä, kuinka tytöillä on aina toisissaan leikkikaverit. Iloitsen siitä, kuinka itse saan puuhailla omiani, kun he ovat uppoutuneet yhteiseen leikkiinsä. Iloitsen myös siitä, kuinka paljon huomaan heidän jo nyt välittävän toisistaan ja kuinka tärkeitä he näyttävät olevan toisilleen. Jos ihminen oikeasti hyrisisi onnesta, niin näitä touhuja katsellessani ja huomioidessani hyrisisin.

Ymmärrän, ettei ole itsestään selvää, että sisarukset ovat ystäviä ja tilanteet voivat muuttua. Mutta nyt nautin ja toivon, että osaltani voin myös olla edesauttamassa lämpimän sisarussuhteen jatkumista esimerkiksi olemalla tasapuolinen ja reilu äiti molemmille.

Se, kuinka siinä onnistun, ei ole ihan vielä selvää, mutta luotan siihen, että koska jo tiedostan asian itse, myös lapset tulevat pyrkimykseni huomaamaan.

Miten teillä sisarukset leikkivät keskenään?

Kirjoittaja on kahden tytön onnellinen äiti. #elämä #onni #ilo #rohkeus

2 thoughts on “Kahden tytön äiti

  1. Meillä kaksi lasta 1,5vuoden ikäerolla. Nyt 6(poika) ja 7 (tyttö) vuotiaina ovat jo kaksi kolme vuotta leikkineet yhdessä tosi paljon. Pelaavat lautapeliä tai korttipeliä (uno), hyppivät trampoliinilla ja nyt uutena leikkinä koulu 🙂 itse en muista leikkineeni isoveljen kanssa kovinkaan paljon, olimme varmaankin luonteiltamme erilaiset.

    Ikävä tulee nopeasti, mikäli toinen on pitemmän aikaa pois kotoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *