Iso pieni tyttö – kasvamisen vaikeutta

Lapsen ja lapsiperheen elämä on siirtymistä vaiheesta toiseen.

Vastasyntyneen perheessä eletään aikaa, jolloin vauvalla ei ole minkäänlaista rytmiä, vaan vauva nukkuu ja syö kuten haluaa. Sitten tulee hampaiden tulovaihe, liikkumaan oppimisvaihe, yösyötöistä luopumisvaihe, puheen opetteluvaihe. Kunkin vaiheen pituutta on vaikea tietää etukäteen, mutta varmaa on, että edellistä vaihetta seuraa aina toinen.

Taaperoiässä alkaa jälleen uusi vaihe lapsen kehityksessä. Muutamassa vuodessa pienestä, tuhisevasta pallerosta on kuoriutunut vaativa ja omat mielipiteensä ilmaiseva itsenäinen yksilö. Siirrytään tahto- eli tutummin uhmaikään, jonka loppua ei toistaiseksi ole meidän perheessä näkynyt.

Mikä ihana uhmaikä

Viisivuotiaani tahtomista ja haluamista todistaessani muistelen joskus kaihoisasti kolmevuotiasta tyttöä, jonka vahvin tunteenilmaisu oli painokas ”ei” ja joka sitten muuttui kuitenkin seuraavassa hetkessä päinvastaiseksi näkemykseksi. Tuolloin tyttäreni sai vielä mukaan yhteistyöhön ainoastaan puheenaihetta vaihtamalla. Aika kultaa muistot.

Sen lisäksi, että tyttäreni on nykyisin erittäin hyvä suustaan ja osaa halutessaan myös perustella mielipiteensä, viisivuotiaana omaa tahdonilmausta voi vahvistaa myös muilla keinoin, kuten lällättelyllä, silmien paljon puhuvalla muljauttamisella, kielen näyttämisellä, suoralla huudolla tai vain lakonisesti esitetyllä ”just joo”-toteamuksella. Viimeistään tässä vaiheessa tiedän olevani kyseessä olevassa asiassa totaalisen väärässä.

Vahvatahtoinen tyttäreni

Tyttäreni siirtyi viime talvena päiväkotiin. Lieneekö johtunut tästä muutoksesta vai jostakin ikään kuuluvasta vaiheesta, iltaisin kotonamme käytiin melurajat ylittävää tahtojen taistelua. Lopputuloksena tyttäreni yleensä marssi huoneeseensa ja paiskasi oven kiinni, toki osoitettuaan sitä ennen minun kertakaikkisen typeryyteni kaatamalla tai heittämällä kaikki vastaantulevat esteet pois tieltään.

Viisivuotisneuvolassa ymmärrettiin hyvin vahvatahtoisen tyttäreni aiheuttamat harmaat hiukseni, olivathan he saaneet todistaa tätä päättäväisyyttä jo edellisenä vuonna epäonnistuneen kuulotestin seurauksena. Puoli tuntia kestäneen suostuttelun jälkeen annoimme tuolloin periksi, kuulotesti siirtyi seuraavaan kertaan ja silloisista uhkauksistaan huolimatta tyttäreni kuitenkin palasi neuvolaan tänä vuonna.

Terveydenhoitajan varoitellessa jo megalomaanisesta kuuden vuoden uhmasta yritin lohduttautua kuulemallani ajatuksella, että yleensä haastavat leikki-ikäiset ovat sopuisia teinejä…

Ei ole helppoa kasvaa isoksi. Toisaalta viisivuotiaalta odotetaan jo monissa asioissa omatoimisuutta, toisaalta vanhemmat pidättävät edelleen itselleen oikeuden päättää kaikesta.

Viskarivuonna päiväkotiryhmän kanssa pääsee superkivoille retkille, mutta retkiaamuina jännittää niin, että itkettää. Kavereiden kanssa saa jo aikaiseksi sujuvat leikit, mutta parasta on kuitenkin käpertyä äidin tai isän kainaloon katsomaan Pipsa Possua.

Minä haluan olla iso, mutta minä haluan olla myös vauva

Kesällä tyttärelläni oli vaihe, jolloin hän leikki vauvaa. Ei vain kotileikissä, vaan todellisessa elämässä. Viisivuotias vauvani lässytti ja konttasi, ja halusi juoda kaakaonsa vanhasta nokkamukista. Välillä kaivettiin esiin muutkin säilytetyt vauvantarvikkeet, joiden joukosta löytyneitä tutteja tyttäreni antaumuksella maisteli.

Sittemmin vaihe on mennyt ohi, mutta edelleen tyttäreni kertoo välillä haluavansa olla vauva. Olen tiedustellut syytä tähän. Eikö ole kivempi olla jo iso tyttö, kun voi tehdä kaikkea kivaa? ”No kun minä haluan olla iso, mutta minä haluan olla myös vauva, kun sitten minua hellitään.” Ja silti niitä lukuisia hellyydenosoituksia, haleja ja pusuja on niin vaikea malttaa ottaa vastaan, kun on jo iso ja kiire leikkimään.

*Mitä mieltä sinä olet?
Skrollaa alas ja pääset kommentointiboksiin kertomaan mielipiteesi*

Kirjoittaja on yhden päiväkoti-ikäisen tytön äiti. #uudettaidot #tytöt #tytönäiti

3 thoughts on “Iso pieni tyttö – kasvamisen vaikeutta

  1. Meillä on nyt 9v voimakastahtoinen tyttö, elämä tuntuu välissä pirstaloituvan kun ei tiedä miten olla ja minkä ikäinen.. en siis voi lohduttaa että vaihe helpottaisi.. meillä on kyllä taustalla paljon muutakin esim sairautta joka aiheuttaa omat murheet lapsen elämään ..joskus ja vain joskus haluaisin itekki potkia ja itkeä maailmaa vastaan kuten lapsi..

    1. Kiitos vertaistuesta ja jaksamista sinnekin näiden vahvatahtoisten tyttäriemme kanssa! Lapsen uhma on jo itsessään vanhemmille raskasta ja koettelee välillä kovastikin omaa sietokykyä, saati silloin, jos siihen liittyy vielä sairauksien aiheuttamaa huolta ja stressiä.
      Onneksi tyttäressäni on olemassa myös se toinen puoli – äärimmäisen empaattinen, lempeä, fiksu ja halutessaan kuin ihmisen mieli. Niin varmasti teilläkin. Sen avulla jaksaa taas ne haastavammatkin hetket <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *