Jokaisella on varmasti muistinsa lokeroissa vanhempiensa tai isovanhempiensa tarinoita siitä, miten asiat olivat ennen vanhaan. Kuinka lapset hiihtivät kouluun, televisioita ei ollut ja puhelimiakin vain yksi pitäjässä. Miten heinät laitettiin seipäille kuivumaan ja synnyttäminen hoidettiin saunassa.
Näin sitä tehtiin ennen vanhaan.
Ruuhkavuosimuija on pitänyt ennen vanhaan –käsitettä aikaisemmin kovin muuttumattomana siltä osin, mitkä asiat voidaan käsittää olevan ennen vanhaan tapahtuneita. Kunnes nuo omat kupeiden hedelmät ottivat ja ravistelivat muijan maailmankuvaa kertakaikkisen perusteellisesti.
Hyvästit lankapuhelimelle
Muijan vanhempi tytär ihmetteli nähdessään äidistään kuvan, jossa muija oli juttelemassa lankapuhelimessa, että miksi ihmeessä äiti pitelee lelupuhelinta kädessään? Niin. Eipä niitä enää näy käytettävän kuin leluina.
Jo pidemmän aikaa iltapäivälehdet ovat täyttäneet palstatilaa laittamalla nykyajan teinit soittamaan lankapuhelimella. Ja kirjoittamalla siitä, kuinka ne eivät osaa soittaa sillä! Tämä jo sai muijan tuntemaan itsensä kovin vanhaksi.
Viimeinen ja lopullinen isku tuli sitten viime viikolla. Suomeen levisi uutinen, että ne loputkin harvat lankaliittymät lopetetaan ja koko lankapuhelinjärjestelmä lakkautetaan. Tämä iski muijaa syvälle sydämeen.
Enää koskaan ei pyöritellä etusormea puhelimen kiemuraisen johdon sisään samalla kun jaaritellaan puhelimessa ystävän kanssa. Eikä Hugo-peli voi tehdä comebackia, vaikka kuinka olisikin muotia vanhojen televisio-ohjelmien uudelleentuominen ruutuun. Valitan Taru Valkeapää, et enää koskaan saa kysyä, onko puhelin näppäiltävä vai pyöräytettävä.
Vanhan ajan markka
Myös työpaikallaan peruskoulussa muija törmää tämän tästä järisyttäviin havaintoihin siitä, mikä näiden nykyajan lasten ja nuorten käsitys on siitä, mitä oli ennen vanhaan. Erityisen ravisteleva oli se hetki, kun eräs oppilas kysäisi, että eikös ennen vanhaan ollut se markka käytössä?
Muijan teki kovasti mieli mennä heijaamaan itseään nurkkaan tämän kommentin jälkeen, mutta päätyi lopulta keskustelemaan oppilaittensa kanssa eri aikakausien rahoista. Sisäisesti muija kuitenkin itki hiukan markan kunniaksi.
Muuttuva maailma ja nykyajan lapset
Kaikkinensa nämä meidän lapsukaiset eivät välttämättä puhu ennen vanhaan –asioina tuohivirsuista, rekiretkistä, savotoista tai kinkereistä. Nykyajan lasten suusta ennen vanhaan voi kuulostaa vaikkapa seuraavan laiselta tarinalta:
”Ennen vanhaan lapset kävivät toistensa ovilla kysymässä kavereita leikkimään. Silloin ei ollut kännyköitä, joten kaverille ei voinut lähettää viestiä. Useimmissa perheissä oli lankapuhelin, mutta se oli koko perheen yhteinen. Siihen vastattiin yleensä nostamalla luuri korvalle ja kertomalla perheen sukunimi, jotta soittaja kuulisi, minne on soittanut.
Oli olemassa myös puhelinkoppeja, joista pystyi soittamaan kolikoilla. Näitä puhelinkoppeja oli yleensä kauppojen tai ostoskeskusten läheisyydessä. Puhelinnumerot täytyi olla kirjattuna puhelinkirjaan tai ne täytyi muistaa ulkoa, koska lankapuhelimiin ei pystynyt tallentamaan numeroita.
Tietokone oli myös kovin harvinainen tuohon aikaan. Hyvin harvoilla perheillä tällainen kone oli. Koneet olivat isoja ja hitaita, ja niissä olivat suuret kuvaputkinäytöt. Niillä pystyi kirjoittamaan tekstinkäsittelyohjelmalla tai pelaamaan Pac mania.
Ennen vanhaan käytettiin maksamiseen markkaa. Se oli Suomen valuutta ennen euroa. Markkaa pienempi yksikkö oli penni. Vieläkin voit kuulla vanhan kansan tokaisevan ”Ei ole pennin pyörylää!” tai ”Penni ajatuksistasi!”. Nämä ovat nimenomaan ajalta, jolloin käytettiin markkaa.
Sosiaalista mediaa ei ollut olemassa. Jos halusit seurata jotakuta, sinun tuli kävellä hänen perässään. Toki tällainen käytös katsottiin tuohon aikaan huonotapaiseksi ja siitä todennäköisesti ilmoitettiin poliisille. Siihen aikaan ei ollut tapana seurata niin tarkkaan toisia.
Valokuvien ottaminen oli hankalampaa. Kamerat olivat erillisiä laitteita, joissa kuvat tallentuivat filmirullalle. Filmirullaan mahtui yleensä 20-50 kuvaa. Kun filmirulla tuli täyteen, se otettiin pois kamerasta ja vietiin kehitettäväksi valokuvausliikkeeseen. Kuvat sai valmiina yleensä noin viikon kuluttua.
Selfiet, belfiet ja duckfacet olivat vielä tuntemattomia käsitteitä. Kukaan ei halunnut maksaa rullallisesta oman pepun kuvia kymmeniä markkoja. Digitalisaatio vasta mahdollisti tämän peppujen ja ankkahuulten esiinmarssin…”
Kovin on katkeransuloista huomata, että maailma on muuttunut kovasti siitä, millainen se oli ruuhkavuosimuijan ollessa lapsi. Ja vaikuttaa siltä, että kehitys jatkaa matkaansa yhä vain kiihtyvällä tahdilla. Millainen ennen vanhaan tulee olemaan silloin, kun lastemme lapset asiaa pohtivat?
Vieläkö muistelet vanhoja (hyviä) aikoja? Skrollaa alas ja kerro kommenteissa!
Ruuhkavuosimuija
Ruuhkavuosimuija on 6- ja 9-vuotiaiden tyttölasten äiti. Hän työskentelee erityisopettajana peruskoulussa ja kohtaa Suomen tulevaisuuden silmästä silmään päivittäin. Vapaa-ajallaan muija harrastaa kuskaamista, siivoamista, kiirehtimistä, lohduttamista, komentamista, auttamista ja muita perheenäidille tyypillisiä asioita. Ai niin, ja on muijalla mieskin. Toisinaan he tapaavatkin toisensa talossa, jonka yhdessä päättivät ostaa. Yhteistä laatuaikaa pariskunta viettää rempaten ja pihatöitä tehden.