Äitivisio – unelmantäyteistä idylliä

Äitivisio on unelma. Ajatus siitä, että joku perheen yhteinen tapahtuma sujuisi mutkattomasti ja perheidylliä huokuen.

Otetaan vaikkapa ravintolareissu.  Sinne mentäisiin sulassa sovussa, ruokailtaisiin yhdessä ja keskusteltaisiin kuluneesta päivästä. Lapset istuisivat suittuina ja söpöinä pöydässä ja ruokailisivat sivistyneesti haarukalla ja veitsellä.

No eihän se ikinä mene niin. Todellisuudessa lapset kaatavat joka ainoan lasin kymmenen metrin säteellä, aloittavat hippaleikin sekä kieltäytyvät syömästä ruokaansa, koska siihen on mystisesti ilmestynyt joku paha maku tai kuunkierto ja tähtien asennot eivät sovi juuri sen ruuan kanssa yhteen.

Ainoa, mitä saa mukulan kurkusta alas, on puolikas ranskalainen tai lihapulla. Loppuajan lapset mankuvat tylsyyttään tai keksivät järjettömiä leikkejä. Puhuvat liian kovaa tai saavat raivarin.

Reissun päätteeksi Ruuhkavuosimuija sitten pohtii kenen helvetin mielestä ravintolaruokailu oli hyvä idea. Älkää syyttäkö tätä äitiä, hän oli syyntakeeton. Äitivisio iski. Pahemman kerran.

Äitivisio on valheellinen ja erittäin koukuttava tila, jossa äitien ajatustoiminta ei ole realistista. Se on pumpulin ja päiväunien kyllästämää.

Äitivision riivaama nainen suunnittelee mahtipontisia ja moniosaisia tekemisiä perheensä kanssa suurin odotuksin.

Tässä tilassa olevaa äitiä olisi heräteltävä todellisuuteen mahdollisimman nopeasti ennen suunnitelmien toteuttamista.

Valitettavan usein tila kuitenkin etenee siihen pisteeseen, että suunnitelmat toteutetaan, ja äidin on herättävä todellisuuteen omien kullanmurujensa avustamana. Se. On. Rankkaa.

Ruuhkavuosimuijan visioita

Muija kärsii äitivisiosta tasaisin väliajoin. Nämä visiot ovat niitä hetkiä, kun muijan mielestä kahden tyttölapsen kanssa lähteminen vaikka shoppailemaan on upea ajatus. Ja mielessä vilisee mielikuvia rentouttavasta iltapäivästä kauppoja kierrellen ja laatuaikaa viettäen.

Tiedättekö, sellaisen hunajaa valuvan hanipöömainoksen maisema, taustalla ihana ja herkkä musiikki. Ja äiti lapsiensa kanssa lämpöä ja harmoniaa hehkuen sovittelee vaatteita tai ihailee tavaroita. Lopuksi halaillaan ja kävellään käsi kädessä kaakaolle. Kotona huokaillaan yhdessä, kuinka mukavaa oli.

No, ei se edelleenkään mene niin. Ainakaan muijan lapset ei muistuta hanipöömainoksen maisemaa kaupassa. Niillä hiertää kenkä, niillä on kuuma, niillä on tylsää ja ne ei todellakaan halua sinne, minne äiti ehdottaa.

Ne keksii jonkun leikin ja konttaa rekkien alla huutaen ”BANAANILUISKA!”  tai muuta yhtä epäloogista, koska se kuuluu leikkiin. Tai muuten vaan makaavat selällään kaupan lattialla, koska väsyttää.

Ja muija seisoo keskellä kauppaa miettien, että eihän tämän näin pitänyt mennä.  Ja ehkä vähän kiroillen mielessään. Tai, no myönnetään, kiroillen paljon.

Tässä vaiheessa muija yleensä hoksaa, että äitivisio on iskenyt. Valheellinen ajatus siitä, että lapset toimisivat äidin visioiden jatkeena moitteettomasti. Eivät toimi. Muija voi sen todistaa.

Herääminen todellisuuteen

Esimerkiksi silloin, kun muija ajatteli vanhemman lapsen ollessa kolmevuotias, että nyt otetaan ne lasten oman kärryt käyttöön kaupassa. Tuo söpöyden ydinolemus työntää niitä pikkukärryjä, ja muija patsastelee vieressä, että minun ihana ja hyvinkäyttäytyvä lapseni tässä suloisesti tepastelee.

Todellisuudessa tuo söpöyden ydinolemus kaatoi kärryt kolme kertaa, juoksi niin vauhdilla että suti mutkissa ja ajoi saman sedän jaloille KOLME kertaa. Muija ei patsastellut. Muija hikosi ja vannoi mielessään, että tämä kärrykokeilu oli viimeinen lajiaan.

Tai silloin, kun muija päätti, että kolmikuisesta ja kolmevuotiaasta kannattaa ottaa ihana joulukorttikuva kotona, koska se on rentouttavaa yhteistä tekemistä perheen kanssa.  Joululaulut soimaan ja silleen.

Muijan täytyy sanoa, että rentoilu oli siitä hommasta kaukana. TODELLA kaukana.

Todellisuudessa kolmikuinen puklasi vaatteensa kolme kertaa, kolmevuotias repi muijan rakentamat lavasteet alas ja kuvanottotilanteessa hän päätti, että kasvot eivät saa näkyä. Ei soinut joululaulut, ja isukkikin näytti vähemmän ilahtuneelta tästä perheen yhteisestä hetkestä.

Lasten omat visiot

Kaikkinensa muija on hoksannut, että ne lapset eivät todellakaan tiedä äitiensä visioista YHTÄÄN MITÄÄN. Ihan kummallista. Ei niitä kiinnosta mitkään visiot. Niitä kiinnostaa ihan muut asiat.

Vaikka se, että hiertääkö mekko, miltä vaaterekin vaatteet näyttää alhaalta katsottuna, kuka saa viimeisen piparin ja kuinka hienosti kärryjen alta vilistää laattalattia, kun juoksee niin maan pirhanan lujaa.

Muija toivoo, että seuraavan vision iskiessä mieleen muistuisi tsekata vähän, että mikä fiilis ja visio lapsella on. Josko se estäisi sen, että äidin visio on päivän lopuksi kovin synkkä.

Lopuksi: Jos näet äitivision riivaaman naisen, HERÄTÄ HÄNET, ennen kuin on liian myöhäistä!

Mikä on sinun äitivisiosi, johon olet haksahtanut? Skrollaa alas ja kerro se meille!